Milloin yritys on tarpeeksi iso, että se tarvitsee raportointia? Millä tavalla raportoinnista voidaan saada rahallista hyötyä firmalle? Entä jos raportointi on jo olemassa, miten sitä voi kehittää? Lue blogista muutama ajatus ja esimerkki raportoinnin hyödyistä.
Moni pienempien yritysten omistaja on sitä mieltä, että ylimääräistä raportointia ei tarvitse, koska kaiken tarpeellisen näkee tuloslaskelmasta ja taseesta. Toisaalta myös yleisenä harhaluulona ajatellaan kassan paksuuden kertovan kaiken yhtiön tilanteesta. Kuitenkin jo pienikin yritys voi hyötyä raportoinnista huomattavasti; kriittiset raportit sisältävät liiketoiminnan kannalta oleelliset parametrit.
"Mitä voi mitata, sitä voi myös johtaa. Kehittyneen raportoinnin lopputuloksena onkin usein parantunut kannattavuus ja kasvu."
Suurempien yhtiöiden ongelmana taas on raportoinnin vanhanaikaisuus; raportoidaan samoja asioita samalla formaatilla, kuin 5 vuotta sitten. Maailma ja liiketoiminta muuttuu niin nopeasti, ettei välttämättä 5 vuotta sitten toiminut raportointimalli tuota enää oikeaa lisäarvoa.
Acco auttaa Case 2
Yrityksessä oli käytössään 60 sivuinen raportointipaketti. Haastattelimme raportointipaketin käytöstä liiketoiminnoista vastaavaa. Selvisi, että raportointipakettia käytettiin ainoastaan yhtiön johtoryhmässä, eikä sitä hyödynnetty liiketoimintojen johtamisessa ja kehittämisessä.
Aloitimme tiivistämällä raportoinnin viiteen kriittiseen draiveriin. Jokaiselle liiketoiminnolle rakennettiin omat raportointimallit ja seurantakohteet, juuri kyseiseen liiketoimintoon vaikuttaviin asioihin perustuen. Projektimme lopputulos edisti businessien kehittämistä sekä päättäjien ajankäyttöä.
Yli 20 vuoden kokemuksella uskallan väittää, että raportointia pystyy kehittää jokaisessa yhtiössä, jossa raportointia ei ole kehitetty viiteen vuoteen.
Comments