PALVELUMME
Emme tarjoa tilitoimistopalveluita, mutta teemme mistä tahansa tilitoimistopalvelusta loistavan asiantuntijoidemme avulla. Tarvittaessa ohjaamme tilitoimistoa esimerkiksi sisäisen laskennan hankkeissa, mittaamisessa, sekä tilinpäätös- ja verosuunnittelussa. Teemme yhteistyötä asiakkaan ja valitun tilitoimiston kanssa riippumatta siitä, mistä palvelut on hankittu.
Controller-palvelut
Haluamme auttaa asiakkaitamme kasvamaan ja kehittymään. Kun halutaan keskittyä liiketoiminnan kasvuun, tulevat controller-palvelut tarpeeseen. Palvelut helpottavat mm. talouslukujen seuraamista ja ennustamista, sekä antavat tukea päätöksentekoon.
Tilinpäätös- ja verosuunnittelu
Tilinpäätös- ja verosuunnittelulla on hyvin tehtynä merkittävänä vaikutus yrityksen talouteen. Verotuksellisesti edullisten ratkaisujen löytäminen vaatii kuitenkin kirjanpidon ja verotuksen yhtymäkohtien tuntemista.
Yrittäjäomistajan omaisuussuunnittelu
Yrittäjäomistaja kaipaa usein myös oman verotuksen ja omaisuuden suunnittelua. Pyrkimys on usein nostaa tuottoja ja vähentää riskejä. Omaisuussunnittelu on kevyimmillään omistajayrittäjän veroilmoituksen tekemistä, ja laajimmillaan jopa yrityksen arvon nostamista ja yrityksen myyntiä.